Merkkipäivä-lukudraama

Lempeä tarina perheestä ja hitaasti hajoavasta hyvinvointi-Suomesta

Huhtikuisena yönä tapahtuu ihme: Äiti, jonka hautajaisia on juuri vietetty, vastaakin puhelimeen Topin lapsuuden kodissa. Ja äkkiä edesmennyt isäkin on jo luurin päässä! Kun perhe on kerran jälleen koolla, kaivetaan esiin haalenneet valokuvat ja niiden mukana kaikenkarvaiset muistot. Kuvissa seistään ryhdikkäästi ruusumaljakoiden edessä, kun on täytetty pyöreitä. Reippaina ja seikkailun nälkäisinä tepastellaan aurinkoisella mökkitontilla. Isä on kaikkien kuvien päähenkilö – vaikka hänestä näkyisi pelkkä peukalo. Albumit täynnä merkkipäiviä, ihan kuin kaikki olisi ollut yhtä juhlaa.

Taija Helmisen kirjoittama Merkkipäivä perustuu näyttelijä Taisto Reimaluodon haastatteluihin ja niistä innoituksensa saaneisiin tarinoihin. Se on lämpimän huumorin sävyttämä kertomus lähimmäisenrakkaudesta, uskosta ja luopumisesta. Nykypäivään asti ulottuva tavallisen perheen matka käynnistyy resiinalla 1960-luvun Suomesta, jossa sodat on sodittu ja uskotaan siihen, että yhdessä rakennetaan kaikille hyvä elämä. Myös isälle.

Teatteri 2.0 valmisti Merkkipäivä-näytelmästä kantaesityksen vuonna 2017. Syksyllä 2020 näytelmäteksti on koettavissa lukudraamaversiona. Lukudraama on esitysmuoto, jossa näytelmäteksti ja sen lukeminen ovat keskiössä. Lukudraamaesitysten jälkeen on mahdollisuus jäädä keskustelemaan teoksesta kirjailijan ja työryhmän kanssa.

Lukudraaman ensi-ilta on 1.10.2020 Lahdessa. Esityksiä järjestetään syksyllä 2020 myös muissa kaupungeissa. Lisäksi lukudraamalla vieraillaan Ruotsissa lokakuussa 2020.

NÄYTELMÄ JA LUKUDRAAMAN OHJAUS Taija Helminen
NÄYTTÄMÖLLÄ Aleksi Lavaste, Petriikka Pohjanheimo, Taisto Reimaluoto ja Taija Helminen
TUOTTAJA Saara Rautavuoma
VALOKUVA Jonni Pantzar

Esitykset ja liput

Ensi-ilta to 1.10.2020 klo 18 Lahden Kansanopisto

Lisätietoa muista esityksistä ja pääsylipuista tulossa myöhemmin.