Tekijät

Taiteellinen johtaja Saana Lavaste

Saana Lavaste (s. 1976) on teatteriohjaaja, teatteri-ilmaisun ohjaaja sekä pedagogi. Hänen erityisosaamistaan ovat kantaesitystekstien ohjaaminen sekä teatterin yhteisölliset sovellutukset.

Saana on opiskellut Stadiassa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi, Teatterikorkeakoulun ohjaajalinjalla teatteritaiteen maisteriksi sekä pätevöitynyt pedagogiksi Helsingin yliopistossa. Saana on työskennellyt teatteriryhmien lisäksi Kansallisteatterissa, Vaasan, Rauman, Joensuun ja Lahden kaupunginteattereissa, taiteellisessa johdossa Riihimäen Teatterissa ja Tampereen Teatterikesässä sekä opettanut Metropoliassa ja Teatterikorkeakoulussa. Parhaillaan Saana toimii Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa ohjaajantaiteen professorina.

Toiminnanjohtaja Saara Rautavuoma

Saara Rautavuoma (s. 1982) on teatteritaiteeseen erikoistunut tuottaja. Hänen erityisalaansa ovat monimuotoiset esitystuotannot ja kiinnostuksen kohteena uusien taiteellis-tuotannollisten toiminta- ja työtapojen kehittäminen.

Saara on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta mediakulttuuri pääaineenaan. Hän on toiminut tuotannollisissa tehtävissä Teatteri 2.0:n lisäksi myös Teatteri Siperiassa, Riihimäen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Teatterikesässä sekä Tampereen ylioppilasteatterissa. Saara kuului vuosina 2012-2014 Riihimäen Teatterin taiteelliseen johtotiimiin. Lisäksi hän on opettanut taiteellis-tuotannollista ajattelua Teatterikorkeakoulussa.

Muut Teatteri 2.0:n toimintaan osallistuneet tekijät on listattu kunkin projektin omalla sivulla.

Teatteri 2.0 toimii parhaillaan tai on toiminut aiemmin yhteistyössä seuraavien tahojen kanssa

Lahden kaupunginteatteri, Riihimäen Teatteri, Suomen Kansallisteatteri, Teatteri Jurkka, Dodo ry, Joensuun kaupunginteatteri, Tampereen Teatteri, Rovaniemen Teatteri, Kotkan kaupunginteatteri, Kemin kaupunginteatteri, Rauman kaupunginteatteri, Jyväskylän kaupunginteatteri, Tampereen Työväen Teatteri, Teatteri Telakka, Ahaa Teatteri, Kajaanin kaupunginteatteri, Turun kaupunginteatteri, Ryhmäteatteri, Jalostamo-kollektiivi, Helsingin kaupunginteatteri, Kokkolan kaupunginteatteri, Kouvolan teatteri, Teater Viirus, Rakastajat-Teatteri, Klockrike Teater, Vaara-kollektiivi, Helsingin kulttuurikeskus Stoa, Taideyliopiston Teatterikorkeakoulu, Tampereen Teatterikesä, Teatterin tiedotuskeskus TINFO, Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat SUNKLO, Suomen arvostelijain liitto SARV, Agency North, Näytelmäkulma – Nordic Drama Corner sekä näytelmäkirjailijayhteisö Teksti.

Toiminnan tukijat 2017

TAIKE Valtion esittävien taiteiden toimikunta

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Koneen säätiö

Alfred Kordelinin rahasto