Maa jossa sankarit saavat elää

Karnevalistinen monologi Yrjö Kallisesta, totuudesta, hyvyydestä ja kauneudesta

Minä se vasta sankari olen. Minut on tarkoitettu suuria tekoja varten! Sinä ja minä. Me. Me ollaan valittuja. Toisin kuin ne. Ne on erilaisia. Ne ei oo me.

Suomalainen nuorimies, Yrjö Kallinen ja katsojat kohtaavat toisensa vuonna 2018 Suomessa. Maailma on epämääräisistä peloista väärällään, kärjistyneet mielipiteet synnyttävät värittynyttä todellisuutta ja kansa somessa vaanii seuraavaa lynkattavaa. Maanpetoksesta kuolemaan tuomittu rauhanaatteen mies istuu sanomalehdistä kasatussa vankilassaan eikä halua olla sankari kenellekään. Vuonna 1918 ammutut teloituslaukukset repivät mediaan reikiä, niistä avautuu näkökulmia menneeseen, tai nykyisyyteen. Mennyttä ei voi muuttaa, mutta siitä totta vieköön kannattaa ottaa opiksi.

Miten sankareita tehdään, miten sellaiseksi tullaan? Kenet me nostamme jalustalle tänään?

Aleksi Lavasteen esittämässä inhimillisessä monologissa liikutaan sulavasti filosofisesta pohdinnasta karnevalistiseen revittelyyn. Esityksessä unohdetaan menneiden sukupolvien mielipiteiden haamut, unohdetaan luulot ja katsotaan kaikkia asioita silmästä silmään sellaisina kuin ne ovat, hyväksymättä tai hylkäämättä, levollisesti, uudestaan ja uudestaan.

Esitys kutsuu juuri sinut havahtumaan todellisuuteen – ja vaikuttamaan siihen! Esitys kutsuu sinut tekemään niin kuin itse näet parhaaksi, tai parhaaksi mahdolliseksi.

KESTO n. 45 min (ei väliaikaa)

Yrjö Henrik Kallinen (15.6.1886 Oulu – 1.1.1976 Helsinki) oli suomalainen kansansivistäjä, sosialisti ja pasifisti, puhuja ja kirjailija. Vuonna 1918 Kallinen vangittiin ja tuomittiin kuolemaan maanpetoksesta. Hän vapautui vasta yleisessä armahduksessa vuonna 1921. Kallinen tuli tunnetuksi ennen kaikkea rauhanaatteen puolestapuhujana Suomessa, ja toimi Suomen historian ainoana pasifistisena puolustusministerinä 1946-48. Kallinen oli itseoppinut, hän mm. opiskeli nuorena omin päin englannin kielen, jotta voisi lukea kirjallisuutta intialaisesta filosofiasta, ja päätyi myöhemmin kirjoittamaan ensimmäisen suomenkielisen zen-buddhalaisuutta käsittelevän teoksen. Kallinen sai opetusneuvoksen arvonimen vuonna 1957.

Tekijät

NÄYTELMÄ Jonni Pantzar
OHJAUS Saana Lavaste
ROOLEISSA Aleksi Lavaste
ÄÄNI- JA VALOSUUNNITTELU Saija Raskulla
LAVASTUS, PUVUSTUS, TARPEISTO Minna Sundelin
GRAAFINEN SUUNNITTELU Anssi Kähärä, Werklig
TUOTTAJA Saara Rautavuoma

TUOTANTO Teatteri 2.0 ja Lahden kaupunginteatteri

TUKIJAT Teoksen valmistamista ja Sankari-kiertueen 2016 toteuttamista ovat tukeneet Alfred Kordelinin rahasto, Koneen säätiö sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Esitykset

Kantaesitys oli 22.3.2016 Lahden kaupunginteatterin Aino-näyttämöllä.

SANKARI-KIERTUE 2018

6 tilausnäytöstä Siviilipalveluskeskuksessa Lapinjärvellä.
1 yleisöesitys Kajaanin Runoviikolla Kaukametsän Leihu-salissa

SANKARI-KIERTUE 2017

10 tilausnäytöstä Siviilipalveluskeskuksessa Lapinjärvellä.

SANKARI-KIERTUE 2016

Vuoden 2016 aikana teoksella kierrettiin ympäri Suomen. Kiertue käsitti 52 näytöstä yhteensä kymmenellä paikkakunnalla. Esitys nähtiin sekä teattereiden näyttämöillä että jalkautuvina esityksinä teattereiden ulkopuolella.

Jalkautuvat esitykset olivat tilausnäytöksiä, joiden avulla esitys vietiin suoraan 16-25-vuotialle nuorille (ja aivan erityisesti nuorille miehille). Pyrimme tavoittamaan myös sellaisia kohderyhmiä, jotka eivät muuten teatteritaiteen äärelle löydä tai pääse. Jalkautuvat näytökset järjestettiin vastaanottajille maksuttomina yhteistyössä kiertuepaikkakuntien teattereiden ja muiden toimijoiden kanssa. Toteutustavat vaihtelivat paikkakunnittain. Kiertueen maksuttomat esitykset nuorille mahdollisti erillisrahoitus Koneen säätiöltä, Alfred Kordelinin rahastolta ja opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Sankari-kiertue Facebookissa

Arviot

Pasifisti herättää pohtimaan sankaruutta | Juhani Melanen, Uusi Lahti 9.4.2016

Esityskuvat