Uuden näytelmän ohjelma (UNO)

Uuden näytelmän ohjelma (UNO) oli Teatteri 2.0:n vuonna 2016 käynnistämä kehittämishanke, joka päättyi kesään 2022.

UNO oli sillanrakentaja, uudenlainen tapa työskennellä yhdessä. Se oli eri toimijoiden yhteinen alusta suomalaisen näytelmäkirjallisuuden edistämiseksi. UNOn tavoitteena oli parantaa ammattinäytelmäkirjailijoiden työn arvostusta ja työskentelyolosuhteita sekä taata suomalaisen näytelmäkirjallisuuden laatu ja tulevaisuus. Hankkeen rahoittivat Koneen säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä UNOn Verkoston toimijat.

UNOn Kirjailijaohjelmassa uransa eri vaiheissa olevat ammattinäytelmäkirjailijat työstivät uusia näytelmätekstejään, saivat tukea ammatilliseen kehittymiseen, tutustuivat teattereihin sekä kohtasivat kirjailijakollegojen ja muiden teatteriammattilaisten kanssa. Kirjailijaohjelmaan osallistui yhteensä 19 näytelmäkirjailijaa.

Ammattiteattereiden ja muiden teatterialan toimijoiden yhteenliittymä – UNO Verkosto – kehitti uuteen näytelmään liittyviä käytäntöjä ja osaamista sekä teki yhteistyötä Kirjailijaohjelman kanssa. Verkostoon kuului vuosittain 15–20 ammattiteatteria. Hankkeen aikana toiminnassa oli mukana yhteensä 29 vos-teatteria ja vapaan kentän ammattiteatteria ympäri Suomen. Lisäksi Verkostoon kuului 12 muuta teatterialan ammattitoimijaa, jotka edustivat mm. alan järjestökenttää ja koulutusta.

Lisäksi UNO tuotti tapahtumia (mm. lukudraamailtoja) ja muita sisältöjä (mm. podcasteja), joiden avulla kenen tahansa oli mahdollisuus tutustua uuteen näytelmään ja tekijöiden ajatteluun. Hankkeen päättyessä työstä ja sen tuloksista toteutettiin useita julkaisuja, jotka ovat vapaasti saatavilla.

Suomen näytelmäkirjailijat ja käsikirjoittajat SUNKLO ry myönsi Uuden näytelmän ohjelmalle Kiitos kotimaisesta näytelmästä 2018 -tunnustuksen. UNOn johtaja Saara Rautavuoma sai TINFOn Silmänkääntäjä 2019 -palkinnon tunnustukseksi mm. UNOssa tehdystä työstä suomalaisen teatteritaiteen hyväksi.

lisätietoa Unosta

Tietoa UNOsta ja hankkeen julkaisemat aineistot (julkaisut, podcastit) löytyvät kootusti myös Teatterin tiedotuskeskus TINFOn sivuilta.

hankkeen julkaisut

Näytelmän tulevaisuus – Puhetta laadusta (2022)

UNOn loppujulkaisu summaa monivuotisen kehittämishankkeen toteutuksen ja siitä syntyneet havainnot sekä tuo kootusti saataville työstä syntyneet työvälineet. Hankkeessa eri rooleissa vaikuttaneiden asiantuntijoiden kirjoittama teos on käytännön läheinen käsikirja mm. näytelmien kanssa työskenteleville taiteen ammattilaisille ja alan opiskelijoille. Se tarjoaa ajattelun virikkeitä myös taiteenalan kehittämishankkeiden toteuttajille – tai sellaisia vasta suunnitteleville.

Kirja sisältää kolme osaa. Ensimmäinen osa on dokumentaatio hankkeen toteutuksesta, tuloksista ja johtopäätöksistä. Myös itse kehitystyötä koskevat havainnot saavat tilaa UNOn (jälki)manifestin muodossa. Toinen osa syventyy UNOn toteuttajien ajatteluun. Asiantuntijapuheenvuorot käsittelevät uuden näytelmän laatutekijöitä (Saara Rautavuoma), moniammatillista yhteiskehittämistä (Kati Sirén), dramaturgin työtä (Elina Snicker) ja lukemista (Saana Lavaste ja Hanna Helavuori). Kolmanteen osaan on koottu hankkeesta kertyneitä työvälineitä ja niiden hyödyntämistä tukevia havaintoja.

TOIMITTAJAT: Saara Rautavuoma ja Elina Snicker
KIRJOITTAJAT: Saara Rautavuoma, Elina Snicker, Kati Sirén, Saana Lavaste ja Hanna Helavuori

Kirjan pdf-versio TINFOn nettisivuilta.
Painettu kirja SUNKLOn verkkokaupasta (15,4e).

UNO-EXIT-julkaisusarja (2022)

UNO-EXIT-julkaisut ovat temaattisesti jäsennettyjä tietopaketteja, jotka avaavat käytännönläheisesti Teatteri 2.0:n käynnistämän Uuden näytelmän ohjelma -hankkeen (2016–2022) toteutusta, havaintoja ja työvälineitä. Julkaisut sisältävät osin samoja sisältöjä kuin UNOn loppujulkaisu Näytelmän tulevaisuus – Puhetta laadusta, mutta myös sellaisia lisämateriaaleja, joita ei löydy muualta. EXIT-sarjan ovat koostaneet hankkeen tekijät.


UNO-EXIT I – Näytelmät ja kirjailijat (PDF)

Esittelyt kaikista UNOn osallistuneista näytelmäkirjailijoista ja näytelmistä, joita kirjailijat kehittelivät UNOn Kirjailijaohjelmassa.

UNO-EXIT II – Näytelmien kehittely ja kirjailijantyön tukeminen (PDF)

UNOn kirjailijaohjelman havaintoja ja työvälineitä näytelmien kehittelyyn ja kirjailijantyön tukemiseen.

UNO-EXIT III – Moniammatillinen yhteiskehittäminen (PDF)

UNOn ajatushautomossa tehty työ ja tulokset. Ajatushautomo oli UNOn Verkoston toimintaan sisältynyt työskentelymuoto, jossa teatteriammattilaiset kutsuttiin pohtimaan, millaiset seikat vaikuttavat uuden näytelmätekstin näkymään ja kantaesitysprosesseihin teattereissa.

UNO-EXIT IV – Dramaturgin työ (PDF)

Esimerkkejä ja havaintoja dramaturgin työstä UNOssa, teatterirakenteissa ja näytelmäkirjailijan taiteellisen prosessin kanssakulkijana.

UNO-EXIT V – Näytelmän lukeminen (PDF)

Julkaisu sisältää tietoa, esimerkkejä ja työvälineitä näytelmän lukemisen tueksi.

Uuden näytelmän antologia (2018)

Uuden näytelmän ohjelman osana julkaistu Uuden näytelmän antologia sisältää viisi vuosina 2003–2017 valmistunutta näytelmätekstiä: Merkkipäivä (Taija Helminen, 2017), Nälänhätä (Marie Kajava, 2016), Helmi – yksi äiti muiden joukossa (Pipsa Lonka, 2013), Maa jossa sankarit saavat elää (Jonni Pantzar, 2016) ja Elämänmäki (Tuomas Timonen, 2003). Lisäksi kirjasta löytyvät teoksia taustoittavat puheenvuorot kirjailijoilta ja UNOn dramaturgin Elina Snickerin artikkeli, joka antaa välineitä lähestyä uuden näytelmän lukemista. Antologia julkaistiin elokuussa 2018 osana hankkeen Tampereen Teatterikesässä järjestämää Uuden näytelmän tapahtumaa.

KIRJOITTAJAT: Taija Helminen, Marie Kajava, Pipsa Lonka, Jonni Pantzar, Tuomas Timonen, Elina Snicker ja Saara Rautavuoma

Kirja on tilattavissa SUNKLOn verkkokaupasta (15,4e).